torstai 25. helmikuuta 2016

33 neliötä

Muistan kun ekan kerran näin ilmotuksen tästä asunnosta... Tori.fi sivuilla oli vain yksi laajakulmakuva, missä näkyi ehkä puolet asunnosta. Mutta silloinen vuokralainen oli sisustanut asunnon todella kauniisti ja heti kuvan nähdessäni ajattelin, että mä haluan muuttaa tonne! No täällä mä nyt olen asustellut 2014 marraskuusta saakka. Aika on mennyt älyttömän nopeesti ja oikeastaan vasta kuukauden sisällä tää asunto on muotounut sellaiseksi, millainen haluankin sen olevan. Sain tilattua kehyksiin valokuvat ja hankittua vielä pieniä sisustus juttuja. Toki aina maku välillä muuttuu ja tulee hankittua uusia juttuja, se on ihan okei!


Mä pidän siitä, että vähemmän on enemmän. Tarkoitan tällä sitä, että mä en halua tuoda mun asuntoon liikaa kalusteita tai muita tavaroita. Pidän mun valkoisesta ja erittäin valoisasta asunnosta. Parasta ehkä on myös tuo kiinteä vaatekaappi, joka ei yllä kattoon asti. Se kuitenkin erottaa makuuhuoneen ja olohuoneen toisistaan - vaikka asuntoni yksiö onkin. Olohuoneen puolelta se on seinä ja makuuhuoneen puolelta avautuu suuret vaatekaapit. 


No parasta on myös tuo ikkuna. Ah! Se on melkein lattiasta kattoon ylettyvä ja niiiin ihanan leveä! 
Ei paljon valoisaan aikaan tarvitse käyttää lamppuja. Ikkunan takana sijaitseekin sitten kesäisin yksi lisähuone, meinaan mun parveke jossa rakastan hengailla kesäisin.
Siitä parempaa postausta sitten kesemmällä.


Keittiö on aika pieni, mutta sanotaanko että riittävän kokoinen, kun yksin asuu ja kokkailee! Seuraavassa asunnossa toivonkin sitten olevan suurempi keittiö.. Mutta pienuudestaan huolimatta pidän mun keittiöstä. Etenkin valkoisista pinnoista ja tuosta pienestä ikkunatasosta,  
joka toimii mun maustehyllynä. 


Naulakosta ja vessasta en napannut kuvia - ei eivät ole nyt siisteimmillään näillä kurakeleillä, eikä kyllä muutenkaan haha! Niitä kerkeän esittelemään myöhemminkin lisää. Keittiön ja olohuoneen välillä sijaitsee mun ruokapöytä sekä kokovartalopeili. En muista mistä sain silloin tuon idean ripustaa valosarjan tuon peilin ympärille, mutta kun työkaverilta löytyi silloin varastosta sopivat ja ylimääräiset, kun kerroin tulevasta sisustusideastani.
Valosarja on alunperin Granitista (aivan ihana sisustusliike)!

Tälläiseltä mun asunto näyttää, mitäs tykkäsitte? Tykkään hirveästi kuvata myös kaikkia
sisustus juttuja, joten tälläsiä varmasti tulossa myös tulevaisuudessa.

Mukavia sisustus-hetkiä,


Jenni


Kamera: Canon eos 50D + 50mm f/1.8
Snapchat, Instagram ja Periscope @zzenii

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Herkulliset banaaniletut

Tänään tein taas iltapalaksi näitä mun suosikkeja - meinaan banaanilettuja!
Näitäkin on niin helppo muokkailla vähän eri makuisiksi pienillä jutuilla.
Lisäämällä eri makuista proteiinijauhetta, kookoshiutaleita tai esim kanelia.
Lisäksi nää on tosi helppo ja nopea valmistaa. 


Mä heitän aina kaikki ainekset blenderiin ja kaatelen siitä sitten pannulle.
Tänään mun lettuihin tuli:

1 kpl banaani

2kpl kananmunia

Kourallinen kookoshiutaleita

30g Vanilja proteiinijauhetta

Välillä teen myös niin, että pistän lettujen sekaan vain kolme valkuaista. Silloin letuista tulee vieläkin "kuohkeampia" ja terveellisempiä. Keltuaiset syönkin sitten aamupalaksi!



Letut tulee muistaa paistaa keskilämmöllä. Esimerkiksi mulla levyn saa 12 tasoon asti, niin paistan letut aina 8 tasolla, jotta ne eivät pala, mutta kypsyvät kuitenkin kokonaan.
Näistä aineksista saa tehtyä 2 isoa lettua.


Sitten nautin letut marjojen ja mehukeiton kanssa.
Tänään laitoin päälle pensasmustikoita ja mansikkamehukeittoa, nam!
Valmistusaika näissä on noin 15min.
Suosittelen kyllä näitä kokeilemaan, sillä nää on myös hyvä ja terveellinen välipala tai iltapala.


Ajattelin kerran viikossa julkaista jonkun kokkailu/resepti jutun tänne.
Kertokaa ihmeessä jos kokeilette näitä että mitä tykkäsitte!
Ensi viikolla ei oo tulossa mitään terveellistä reseptivinkkiä, 
vaan jotain vähän (tai aika paljon) makeampaa ohjetta.

Herkullisia hetkiä,

Jenni

Instagram & Snapchat @zzenii

perjantai 12. helmikuuta 2016

Ensimmäinen video! Apua!

Heippa! Siinä sitä sitten nyt olisi, mun ensimmäinen höpöttelyvideo. Pahoittelut laadusta, se ei ole mitä parhain, kun kuvailin mun vanhalla Canonin kameralla..
Vastailen videolla teidän kysytyinpiin kysymyksiin, mitä tulikin yllättävän paljon yksityisesti Facebookissa! Kiitos kaikille ihanista viesteistä, mahtava toimia teidän motivaattorina!

Pikimmittä puheitta videon pariin:



Laittakaa ihmeessä viestiä tai kommenttia, mitä mieltä olitte videosta.
Haluatteko nähdä tälläsiä lisääkin?


Mukavaa viikonloppua kaikille,

Jenni

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Maitorahkasta herkkua?

Mun ruokavalioon kuuluu ihan päivittäin maitorahka. Moni miettii, että se ei ole oikein minkään
(tai pahan) makuista rahkaa. Mulla on usein eväänä jossain ollessani maitorahka. Yleensä höystettynä mehukeitolla, marjoilla ja cashewpähkinöillä. Mehukeittoa ja marjojakin kun vaihtelee, niin ei kyllästy yhtään niin nopeasti. Yleensä mun vapaapäivinä käytän maitorahkaa osana smoothieta.



Tälläsistä aineksista mun smoothie koostui tällä kertaa:

1kpl 250g Pirkan rasvaton maitorahka

1kpl Banaani

1kpl Kiivi

100g Pakaste mansikoita

2dl Soija vanilja juomaa

Ripaus kookoshiutaleita


Helppoa ja sairaan hyvää! Kannattaa myös smoothien teossa vaihdella välillä hedelmiä ja marjoja mitä joukkoon laittaa ja rohkeasti kokeilla uusia makuelämyksiä.
Ja muuten yks vinkki vielä! Mä käytän mun smoothie laseina vanhoja suolakurkkupurkkeja.
Kyllä, suolakurkkupurkkeja! Noi on just sopivan kokosia smoothieille eikä tarvi
erikseen ostaa isompia laseja sitä varten.


Terveellisiä kokkausvinkkejä tulossa varmasti jatkossakin.

Seuraa mua myös Instagramissa ja Snapchatissa @zzenii
Herkullisia (ja terveellisiä) hetkiä,


Jenni

lauantai 6. helmikuuta 2016

Sano heippa läskille

Näin mä päätin tehdä. 24.10 mä olin vielä baarissa jonka jälkeen tiestysti hain kunnon yömätöt Burger Kingistä. 25.10 sunnuntaina krapulassa mässytin sitten vähän lisää paskaa nassuuni.
26.10 kaikki alkoi...
Mä aloitin elämäni ensimmäistä kertaa tosissani dietin. Just täyttänyt 22 vuotta ja päätin että nyt tai ei koskaan. Siihen asti olin miettinyt "haluanko loppuelämäni nauttia herkuista ja hyvistä ruuista vai haluanko laihduttaa". Halusin aina nauttia ruuasta... No jossain vaiheessa rupesin miettimään asiaa uudelleen "haluanko näyttää helvetin hyvältä ja timmiltä vai haluanko olla plösö ja kulkea epämukavan tiukoissa vaatteissa loppuelämäni?".


Nää muutamat kuvat kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa. Oli niin epämukavaa olla omassa kehossaan. Nyt näitä kuvia lisäillessä mua itkettää. Miks mä oon antanut itteni näyttää tolta? Oli helppo nappailla itsestä myös sellaisia kuvia, joissa näytin solakammalta ja hyvältä, mutta se antoi musta ihan väärän kuvan. En ihmettele yhtään, vaikka useampi Tinder -tuttavuus olisi pettynyt muhun nähdessään livenä (sovelluksessa ollaan valitettavasti kyllä todella ulkonäköpainotteisesti). Joskus joku mies mulle siellä jopa kirjotti: "Oot varmaan läski kun sulla ei ole kuin kasvokuvia" ja joo, se oli totta. Sillon en myöntänyt sitä itselleni. Sanoin aina, että multa löytyy hieman ylimäärästä. Nyt sen oikeasti vasta näkee, miten paljon sitä ylimäärästä oli...
26.10 alotin sitten FitFarmin kuusi viikkoa kestävän Superdietti nettivalmennuksen. Perustimme kaikille aloittajille Facebook-ryhmän, jossa jaoimme sitten tuloksiamme ja reseptejä ja kaikkea muuta koko kuuden viikon aikana ja edelleen juttelemme siellä. Huomasin miten harmittavan moni lipsui jo muutaman päivän jälkeen. Mä olin päättänyt että en saatana anna periksi, mä vien tän loppuun asti - ja pidemmällekkin. Päätin oikeasti, että mä teen tän nyt - tai en koskaan.


Tässä on mun ensimmäiset muutoskuvat. Diettiä oli tässä vaiheessa takana neljä viikkoa! Ilman näitä valokuvia en olis edes uskonut, että oon muuttunut näin paljon. Orjallisesti joka päivä peiliin tuijottaneena, olin varma ettei muutosta ollut tullut lainkaan. Onneksi otin valokuvat! 


Tässä onkin sitten kuvia taas noin kuukauden jälkeen - joulun maista. Virallinen dietti osuus oli ohi, mutta mä jatkoin edelleen samoilla ohjeilla eteenpäin. Jouluaaton aamuna kiloja oli pudonnut -9,5kg ja diettiä oli tuolloin takanapäin siis kaksi kuukautta!!!



Ja tässä mä olen nyt. Kaksi vaatekokoa pienempänä. -12 kiloa kevyempänä.
Lantiolta -18cm ja vyötäröltä -19cm kaveampana.
Mä en ikinä uskonut pääseväni "takatisseistä" eroon, saatika jenkkakahvoista.
Mä en ikinä uskonut pukevani salille tiukkaa treenitoppia - nyt en käytä muuta.
Mä en ikinä uskonut olevani näin itsevarma ja ylpeä itsestäni.
Mä en ikinä uskonut pystyväni tähän.
Mutta tässä sitä jumalauta ollaan! Ja sen vaan sanon, että kaikki mitä ajattelet, ettet pystyisi tähän, on vain tekosyitä sun korvies välissä! Jos mä pystyin tähän, tähän pystyy kuka vaan.
Säännölliset ja terveelliset ruokailut, paljon vettä ja säännöllistä treeniä - muuta siihen ei vaadita. Mä en oo kertaakaan nähnyt nälkää tänä aikana ja ei hätää, en tule näkemäänkään! Jatkan siis edelleen Superdietin ruokavaliolla (vähän itse sovellettuna) ja tavoitteena ainakin -15kg.
Kyllä sekin kesään mennessä saadaan viimeistään pois!
Unohdin varmaan sanoa monia asioita, mutta kuvat puhukoon puolestaan.

Jos sulle kuitenkin heräs jotain kysymyksiä vielä koskien mun diettiä tai ihan mitä vaan, niin laita kommenttia tai spostia (jenni.virta@hotmail.fi - ja kyllä se on .fi) tulemaan. Jos kysymyksiä tulee enemmänkin, vastailen niihin videon muodossa ensi viikolla!


Nyt kaikki oikeasti kesäkuntoon 2016 valmistautumaan!

Ole rohkea ja ylitä itsesi,

Jenni


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Materiaaliton helmikuu

Aina palkkapäivän lähestyessä mä mietin, mihin kaikkeen palkan käyttäisin. Toki aina ensin maksan vuokran ja kaikki laskut pois, ennenkuin teen muita ostoksia. Mutta huomaan usein selailevani netissä kaikkia eri vaatesivustoja ja suunnittelen tilaavani kaikenlaista jo ennen palkan tuloa. Lisäksi mietin oikeesti joskus että kai vaan saan ostettua jotain vaatteita tässä kuussa. Miksi? Miksi mun tarvisi ostaa joka kuukausi jotain uusia vaatteita, sisusjuttuja tai kosmetiikkaa? Ja tekeekö ne kaikki uudet jutut mut ihan oikeasti onnelliseksi? Nojoo, ainakin hetkellisesti.


Kyllä musta on mukavaa sisustaa mun kotia välillä uudelleen, hankkia uusia kosmetiikka juttuja testattavaksi ja uusia mun vaatekappia uusilla vaatteilla ja asusteilla. Mutta esimerkiksi nyt, kun olen laihduttanut ja vaatekokoni on jo muuttunut koolla - kahdella, on vaatteita jäänyt mulla aika paljon isoksi. Kaikenlisäksi "projekti" mun kroppani kanssa on kesken, niin en nää järkeä hankkia vaatteita, jotka jäisivät taas pian suuriksi. Silti tunnun niitä ostelevan...


Ehkä mulla on myös se vika, että haluan hankkia aina uusimpia trendi juttuja, koska ne ovat IN. 
Joo, en ihan kaikkea hanki mitä kauppoihin tulee, mutta tiedättehän nämä VS-tuoksut, Nike kengät, Calvinit yms... Mä tykkään niistä oikeasti ja käytänkin niitä, ainakin jonkun aikaa. Oon silti huomannut, että useamman muotivillityksen kanssa olen ollut vähän liian innoissani.
Esimerkiksi pitsi- ja peplumpaitoja tuli aikoinaan haalittua kymmenittäin vaatekaappiin. Nyt olen jo kaikki myynyt kirpparilla eteenpäin. Joten muistakaa tai mun pitäisi muistaa, että kohtuu kaikessa!
Sillä tälläkin hetkellä multa löytyy pari ikeallista vaatteita, jotka odottaa kirpparille menoa... Mutta silti mulla on edelleen vaatekaapit täynnä vaatteita. 


Siksi mä olenkin näin alkuun ainakin päättänyt pitää materiaalittoman helmikuun. En aio ostaa itselleni uusia vaatteita, kosmetiikkatuotteita tai sisustusjuttuja kotiin. Toivon, että alan ainakin nyt viimeistään miettimään mun ostokäyttäymistäni ja sitä mihin oikeasti olisi fiksuinta rahaa käyttää - tai säästää. Koska reissukuume mulla on aina päällä, niin ainakin ensimmäisenä olen päättänyt alkaa kierryttämään itselleni matkakassaa, jotta voin tulevaisuudessa toteuttaa matkahaaveitani!


Aionkin satsata tässä kuussa sitten ruokaan haha! Ja tietenkin säästää.
Haastan teidät kaikki muutkin materiaalittomalle helmikuulle tai maaliskulle jos tässä kuussa olette jo shoppailleet. Jos hyvin menee, niin ajattelin jatkaa tätä pidempääkin. Tietenkin jossain välissä täytyy ostaa shampoota, dödöä sun muita, mutta se sallittakoon.


Ensi kerralla ajattelinkin kirjotella tarkemmin tästä mun laihdutus ja elämäntapamuutoksesta vähän pidemmän kaavan mukaan - tai jopa parissa erissä postauksessa.
Onko siellä tästä aiheesta kiinnostuneita?




Nähdään taas pian,

Jenni